10178_09db1a5.png

Ahvenresepti


Paistettuja ahvenia, voissa haudutettua perunaa, Vihannessalaattia ja nopea kastike sipulista ja ruskistetusta voista. Neljälle henkilölle Voissa haudutetut perunat: -800g Keitettyjä, kiinteitä perunoita -1,5dl Vettä -40g Voita -Suolaa -2rkl Tilliä, hienonnettuna -Leikkaa perunat paloiksi pannulle ja lisää n.1,5dl vettä -Kuumenna niin, että vesi alkaa kiehua ja lisää sitten voi -Keitä pannua välillä pyörittäen Kunnes melkein kaikki vesi on haihtunut ja perunat näyttävät kiiltäviltä. -mausta suolalla ja tillillä Vihannes salaatti: -Fenkolia -Kyssäkaalia -Omenaa -Salaattia -Ituja -Sitruunaa -Rypsiöljyä -Suolaa -Pienistä kaikki vihannekset haluamaasi muotoon -Mausta salaatti hyvällä määrällä öljyä, raastettua sitruunan kuorta ja suolalla Paistetut ahvenet: -4 fileetä per henkilö (noin 150g) -Voita -Rypsiöljyä -Suolaa -Leikkaa ahvenfileistä ruodot pois v-leikkauksella. Jatka tekemällä pintaviilto V-leikkauksen alapäästä pyrstön päähän ja taita filee pituussuunnassa kaksin kerroin siten, että pinta viilto jää taitoksen ulkopuolelle. -Mausta fileet suolalla -Kuumenna pannu rypsiöljyn kanssa ja lisää voi vasta kuumalle pannulle. -Paista pannulla fileen ’’selkäpuoli’’ alaspäin. Peitä fileet minuutiksi leivinpaperilla ja jollain painolla, esimerkiksi kattilalla. -Poista paino ja leivinpaperi. Käännä fileet ja paista vain 10-15 sekuntia -Nosta valmiit kalat lautaselle käsipaperin päälle, selkäpuoli ylöspäin! odottamaan nauttimista. Kastike: -100g voita -1 Keskikokoinen sipuli -Sitruuna -Suola -Pippuri -Viipaloi sipuli ja puolita ja raasta sitruuna -Kun kalat on paistettu, lisää samalle pannulle Viipaloitu sipuli ja paista minuutin verran -Lisää voi pannulle ja paista kunnes voi on lakannut vaahtoamasta ja on muuttanut väriä ruskeaksi -Ota pannu pois lämmöltä ja mausta sitruunan mehulla ja kuorella, suolalla ja pippurilla Sama paisto-ohje toimii hyvin muillekin kaloille. Kokeile ja nauti! Samin Instagram: @samihakamaki Kotisivut: https://www.samihakamaki.com/

Share Article