Meiltä usein kysytään, mistä ahvenet löytyvät? Halusimme tehdä videon, jossa käydään läpi erilaisia paikkoja, mistä ahvenia kannattaa etsiä syksyllä. Vedet viilenevät ja ahven alkaa syömään ahnaasti pikkukaloja ja lihottamaan itseään talvea varten. Syyskuu on yksi parhaita aikoja kalastaa ahventa. Ahven parveutuu ja aloittaa tankkaamaan ravintoa talvea varten, joten ahvenenkalastus alkusyksystä on mitä parhainta puuhaa. Alkusyksystä kalastaja saa monesti nauttia päivästä vielä lämpimissä olosuhteissa ennen pitkää ja kylmää talvea. Ahven on yleinen kalalaji, joka ui kaikissa vesistöissä ja hyviä ahvenpaikkoja voi löytää lähes mistä tahansa. Päivän aikana oli tarkoitus kokeilla uusia kalastustekniikoita käyttäen perinteisiä vieheitä. Lippa- ja lusikkauistimet sekä heittoperhot olivat kovassa käytössä päivän aikana ja Ahti palkitsi kalastajat. Osa ahvenista päätyi illalla ruoaksi ja osa pakastimeen, jotta tätä herkullista lähiruokaa voidaan nauttia myöhemmin. Kireitä siimoja ja mukavaa syksyä!
Eräs keino saada ihmiset liikkeelle on neuvoa ja opastaa, tehdä kalastuksen oppimisesta ja välineiden hankinnasta helpompaa. Tätä varten meillä on tehty rutkasti töitä myös Some-kanavilla. Sen lisäksi, että tällä sivustolla on vinkkivideoita, niin löydät aivan älyttömästi meidän videoitamme YouTubesta ja myös muilta some-kanavilta. Laitahan ne siis seurantaan ja nappaa sieltä parhaat vinkit ja neuvot itsellesi.
Tästä osiosta löydät aina meidän tuoreimmat tuotokset. Tavoitehan kuitenkin oli ylös, ulos ja luonnosta nauttimaan, joten muistathan tehdä sitäkin kaiken sometuksen keskellä!
"Kalastuksen pitää olla helppoa ja kivaa!" Me halutaan, että ihmiset innostuis entistä enemmän liikkumaan luonnossa ja raittiissa ilmassa. Kalastus on yksi mainioimmista ulkoilmaharrastuksista, tai meidän mielestä se ainakin on. Koska meidän tavoite tosiaan on saada kaikki ylös, ulos ja nauttimaan luonnosta, niin me myös teemme kaikkemme sen eteen, että tavoitteemme täyttyisi.
Eumeria ei perustettu vahingossa veden ääreen. Olishan se nyt jokseenkin hölmöä perustaa kalastusalan firma jonnekin metsän keskelle tai ihmeellistä luontoa mainostava firma keskelle kaupungin hälinää. Lisäksi tämä sijainti on tärkeä myös meidän tuotetestauksen kannalta. Kaikki Eumerin tuotteet testataan useampaan kertaan jo suunnitteluvaiheessa ja vesihän on aika oleellinen osatekijä kalastustuotteiden testauksessa. Aivan kaikki meidän tuotteistamme on siis kalastusoppaidemme testaamia. Näitä testauksia suoritetaan Merikarvian lisäksi ympäri Suomen eri olosuhteissa sekä myös muiden maiden kalavesissä. Koska me käytetään omia tuotteita myös asiakaskeikoilla, niin todellisia testaustunteja tuotteille kertyy vähintään tuhansia, ehkä jopa kymmeniätuhansia sekä oppaiden että asiakkaiden toimesta.